Etusivu arrow Salibandy arrow Salibandyraportit arrow Salibandy: Kirsu kohti pintaa
Salibandy: Kirsu kohti pintaa
Kirjoittanut Urheilutoimitus   
08.03.2013
Tunnettu tosiasia on, että El Panteran ikinuoren salibandyjoukkueen ravi kiihtyy kauden loppua kohden. Kaudella 2012-2013 ovat fanit olleet epätoivon rajamailla odotellessaan suosikkiryhmänsä taistelutahdon löytymistä. Kauden toiseksi viimeiseen turnaukseen lähdettäessä EP oli kerännyt kauden peleistä vain kaksi voittoa. Joukkueella olisi siis melkoiset paineet tason nostoon.

 
vs. SalPa 2 6-2 (1-2, 0-0, 5-0)
Päivän ensimmäisessä ottelussa Pantterit saivat vastaansa Salpan kakkosjoukkueen, joka kauden ensimmäisessä kohtaamisessa tyrmäsi kissapedot peräti 10-0. Keltamustilla oli siis melkoinen pala kulmahampaan kolossa. El Pantera ottikin ottelun alussa hallintaansa. Asiaa helpotti jonkin verran se, että Palloilijat olivat liikkeellä vain seitsemän kenttäpelaajan voimin. EP:n hallinta ei kuitenkaan tuottanut suurtakaan tulosta, sillä ensimmäiselle erätauolle siirryttiin vastustajan 2-1-johdossa.

Toisenkin erän peli painottui SalPan kenttäpuoliskolle, mutta oi niin kovin tuttu tehottomuus vaivasi koko El Panteran hyökkäyskalustoa. Vasta kolmas erä toi mukanaan kauan odotetut onnistumiset. Joukkue osui erän aikana peräti viisi kertaa, minkä myötä ottelun loppulukemiksi kirjattiin 6-2 EP:lle.

vs. SB Somero 2 11-7 (2-4, 2-0, 7-3)
Toisessa ottelussa El Pantera kohtasi SB Someron kakkosjoukkueen jo neljättä kertaa kuluvalla kaudella. Päivän ensimmäisen ottelun tapaan tälläkin kertaa keltamustien vastustaja kärsi pelaajakadosta, jonka myötä joukkue oli joutunut siirtämään luottopakkinsa maalin suulle. Kummankin joukkueen pelatessa vailla paineita ja menestystavoitteita muodostui ottelusta melkoinen hurlumhei-näytös. Pelikellon näyttäessä 45 minuuttia oli tulostaululle merkitty peräti 18 maalia. Voittajaksi selviytyi El Pantera lukemin 11-7.
 

Tilastoa:
 
  Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt
Patu 2 0 1 1 0
Labert 2 2 1 3 0
juti 2 2 0 2 0
Heze 2 3 0 3 0
maranoid 2 0 1 1 2
salmela 1 1 0 1 0
Ebi 2 2 3 5 0
Arsca 2 2 2 4 0
sulo 2 2 0 2 0
Wendelin 2 0 5 5 0
Reino 2 3 4 7 2
Kommentit
Urheilutoimitus 2013-03-11 19:39:37

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki huomiosta. Kahden viimeisen erän tulokset oli laitettu ristiin fanien huomiokyvyn testaamiseksi.
Anonymous 2013-03-09 08:14:07

Mites noi Somero-matsin erät oikeasti meni? Nyt näyttää Somero voittaneen joka erän..
Only registered users can write comments!

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 17.06.2013 )
 

Tukijamme

Leino Design Salon Keilahalli Pernion Liha Hometown Salo Your ad here Hanhivaaran liikuntakeskus Putkiaivot Oy
© 2019 :: El Pantera ::
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.

Template by

www.Ahadesign.eu